Uskallatko heittäytyä oppimaan, jos ympäristö odottaa tietämistä? On suuri paine antaa valmiita vastauksia, jos työssä on paljon tilanteita, joissa niitä odotetaan. Esimies on asemassa, johon tyypillisesti kohdistuu paljon paineita. Jos esimies on tottunut koppaamaan kysymykset pallona itselleen, on uusia heittoja tarjolla koko ajan. Vaatii päätöstä, uskallusta ja harjoittelua ryhtyä heittämään palloja takaisin – olla vastaamatta, auttaa muita ajattelemaan itse ja ottamaan vastuuta.

Mitä sanot, kumpi sinulle tällä hetkellä on tutumpaa,

1. tarve olla valmis, tietää ennalta ja kyetä antamaan vastauksia vai
2. utelias olo, halu oppia ja kehittyä?

Monimutkaistuvassa maailmassa on kuitenkin yhä enemmän tilanteita, joihin ei ole olemassa valmiita vastauksia eikä edes yhtä ainoaa ratkaisua. Yhä useammin ratkaisut ovat tilannesidonnaisia ja tarvitsemme useita aivoja ja yhteistä pallottelua löytääksemme vastauksia.

Tarve olla luotettu

Meillä ihmisillä on sisäänrakennettu tarve olla luottamuksen arvoinen. Haluamme täyttää paikkamme, olla osaavia ja arvostettuja. Kun kohtaamme tilanteita, joissa meiltä odotetaan nopeaa reagointia ja valmiita vastauksia, syntyy paineita täyttää paikka olemalla valmis ja tietämällä ennalta.

Ehkä tärkeää onkin löytää tasapaino tietämisen ja uteliaaksi heittäytymisen välille. Kun ei tiedä, vaan asettuu kuuntelemaan, altistaa ajatuksensa uusille raiteille. Uskaltaako sellaista tehdä?

 Uhka vai mahdollisuus?

Jokaisella meistä on oma tapamme kokea ja katsella maailmaa. Tuo tapa on niin kiinteä osa omaa olemista – vähän kuin hengitys – ettei sitä tule ajatelleeksi. Se, miten koemme ja tulkitsemme ympärillä olevaa, muotoutuu ajan myötä – ja vaikuttaa sitten siihen, miten uudet tilanteet koemme.

Oletko miettinyt, mikä on oma ns. perusasenteesi uusiin tilanteisiin? Avautuuko sinulle aina uusia mahdollisuuksia? Vai onko moni tilanne enemmänkin uhka, jossa on vaarana menettää kasvot, maine tai uskottavuus?

Oletko sinä jo valmis?

Jos uhka-ajattelu tuntuu tutulta, on taustalla ajatus siitä, että osaaminen on todistettava aina uudelleen ja uudelleen. Jokainen tilanne on paikka todistaa pystyvyys – tai paikka epäonnistua. Paljon energiaa kuluu huolehtimiseen ja kasvojen säilyttämiseen. Moni tilanne myös jää väliin, ettei osaamattomuus paljastu.

Jos aina on oltava valmis, elämä on kuin iso testi, jossa voi milloin tahansa epäonnistua. ”Mitä menetän?” on keskeinen mielen perukoilla pyörivä kysymys.

Jospa elämä onkin täynnä mahdollisuuksia

Entä jos kääntäisikin aivot sellaiseen asentoon, että heti ei tarvitsekaan olla valmis, vaan jokainen tilanne tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta ja kehittyä? Silloin jokainen ihminen voi olla sparrauskumppanimme, jonka avulla silmät aukeavat ja ymmärrys kasvaa. Voimme joka hetki oppia, kasvaa ja tulla paremmiksi.

Mielessä pyörivä kysymys ei enää liity pelkoon menettämisestä, vaan muuttuu muotoon ”Mitä opin?” Aina voi päästä voiton puolelle, koska vaihtoehtoina on onnistua tai oppia. Usein molemmat.

Mieti, mitä tällainen jatkuvan kasvun asenne tekee rohkeudelle ja kehittymiselle. Mitä se tekee työpaikan ilmapiirille ja yhteistyölle?

Uteliaisuus on mahtava voimavara, jos sen vaan ottaa käyttöön. Se on meihin kaikkiin sisäänrakennettu ominaisuus, mutta se saattaa esim. työpaikalla painua unohduksiin, jos sitä ei ruokita.

Millainen tilanne on omalla työpaikallasi?

– Saako teillä olla utelias, kysyä, kyseenalaistaa?
– Saako kysymyksillä kääntää muiden aivot eri asentoon?
– Mitä, jos et kysykään ”Mikä tässä on ongelma?” vaan ”Mikä tässä meni jo hyvin?”

Jos sinä kyselet, tekeekö se sinusta huonomman vai onko se pikemminkin merkki omien aivojen käytöstä, halusta kehittyä ja kehittää myös työpaikan tekemistä? – Jokainen meistä voi avartaa muiden ajattelua – siis sparrata muita kehittymään. Jos vain haluaa.

Miltä tuntuisi, jos omalla työpaikalla olisi sellainen asenne ja käytäntö, että kaikki vähän sparraavat toisiaan. Mitä se tekisi teidän ilmapiirille, yhteistyölle ja businekselle?

Mitä itse voit aloittaa? Mitä teet seuraavaksi, jotta esim. kollega saisi vähän enemmän irti itsestään?