Elämä epävarmuudessa ja keskellä muutosta voi olla raskas kokemus. Ja vielä raskaammalta olo tuntuu, jos sisuksissa on uskomus, että pitäisi tietää ja antaa vastauksia muille.

Kenellä on vastaukset?

Tuohon kysymykseen vastaaminen kertoo paljon ihmisyyteen, oppimiseen, motivaatioon, uudistumiseen ja muutokseen liittyvistä käsityksistämme. Voiko työyhteisön uudistumisen rakentua sen varaan, että vastauksia ja ratkaisuja odotetaan vain harvoilta ja valituilta. Onko aitoa muutosta, että ratkaisut keksitään pienessä porukassa ja sitten tarjoillaan ne henkilöstölle valmiiksi mietittyinä? Että jalkautetaan oma malli ja odotetaan toisen avaavan sille suoraan sylinsä?

Miten työyhteisö uudistuu?

Tuo kysymys on kehittämisen keskiössä. Se, miten johto kysymykseen vastaa, ohjaa tekemistä. Ohjaa, vaikkei kukaan kysymystä kysyisi eikä kukaan kysymykseen vastaisi. Uskomukset ovat sisällämme olevia käsityksiä, jotka ohjaavat tarkkaavaisuutta ja valintoja. Ne saavat meidät näkemään tiettyjä asioita ja jättävät pimentoon toisia. Jos ei koskaan pysähdy ravistelemaan omaa päätään ja miettimään omia uskomuksiaan, jää paljon potentiaalia käyttämättä.

Tämä teksti pohjautuu näkemykseen, että hyvä muutos on onnistunutta vuorovaikutusta. Se miten hyvin muutoksessa onnistutaan, on riippuvainen siitä, millä tavalla ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Vuorovaikutus on sekä keino kirkastaa tavoitetta että tehdä matkaa kohti määränpäätä.

Uudistuminen

Uudistuminen on sitä, että otetaan kaikkien aivot käyttöön ja tullaan yhdessä paremmiksi:

• suunnataan katse vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin,
• tarkistetaan pelisäännöt,
• luodaan uusia hyviä käytäntöjä ja
• opitaan koko ajan lisää

Kysymyksillä johtaminen avaa ajattelua ja houkuttelee osallistumaan. Näiden kysymysten ääreen kannattaa pysähtyä,  mutta ei pelkästään johtoryhmässä. Henkilöstöllä on paljon annettavaa, kun aidosti halutaan kuunnella.

• Miten suuntaa yhdessä tarkennetaan?
• Miten tavoitetta avataan ja haetaan yhteistä kieltä?
• Miten tuetaan vanhasta luopumista ja luodaan samalla uutta?
• Miten yhdessä ideoidaan ja pallotellaan ajatuksia?
• Miten yhdessä tehdään muutosmatkaa ja tarkistetaan matkalla suuntaa?
• Miten tehdään näkyväksi onnistumisia?

Kuten huomasit kysymyksissä toistuu sana ”yhdessä”. Kertoo, että yhteistyössä on voimaa ja vaikuttavuutta. Ottaa käyttöön ihmisten aivot ja tarkasteluperspektiivi laajenee. On hyvin erilainen tapa toimia kuin se, että johtoryhmä päättää valmiiksi ja sitten jalkauttaa.

Uudenlaiset työtavat ja yhteistyön muodot

Miten työtä meillä kannattaa tehdä? Tuo kysymys on uudistumisen ytimessä, jos mietitään sitä, mitä paluu toimistoille tarkoittaa. Kysymys on uusista työn tekemisen tavoista. Vanhaan ei ole paluuta, mutta uusi ei välttämättä ole kirkastunut. Ja välitilassa eläminen vie energiaa. Työn tekemisen murros on haastaa kirkastamaan oman busineksen ytimen.

Millaista yhteistyötä tarvitaan, että tavoitteet saavutetaan? Miten toimitaan pitkälläkin tähtäimellä niin, että ihmiset kohtaavat toisensa, vaihtavat ajatuksia, haluavat auttaa toisiaan ja yhdessä saavuttaa tavoitteita. Uteliaisuus, rohkeus, aitous, luottamus ja arvostus kannattelevat, vaikka oltaisiin fyysisesti etäällä.

Miten teillä rakennetaan hyvää tulevaisuutta?

Tarvitaan vuorovaikutusta, joka antaa tekemiselle suunnan, raamit ja merkityksen. Semmoinen avaa ajattelua ja vahvistaa psykologista turvallisuutta. On juuri sellainen maaperää, josta uudistuminen kumpuaa.

Miten sinä johtajana käynnistät keskustelua ja johdat yhteistä kehittämistä? Miten hyödynnät aivoja ympärilläsi – eli sitä potentiaalia, joka kaikissa ihmisissä piilee?

Miten tästä eteenpäin?

Tartu ojentamaani käteen ja jatketaan keskinäistä sparrausta ja ratkaisujen esiin houkuttelua. Lue lisää pk-yrityksen uudistumisen tuesta tästä: Ely-tukea pk-yrityksen uudistumiseen

Uskallatko heittäytyä oppimaan, jos ympäristö odottaa tietämistä? On suuri paine antaa valmiita vastauksia, jos työssä on paljon tilanteita, joissa niitä odotetaan. Esimies on asemassa, johon tyypillisesti kohdistuu paljon paineita. Jos esimies on tottunut koppaamaan kysymykset pallona itselleen, on uusia heittoja tarjolla koko ajan. Vaatii päätöstä, uskallusta ja harjoittelua ryhtyä heittämään palloja takaisin – olla vastaamatta, auttaa muita ajattelemaan itse ja ottamaan vastuuta.

Mitä sanot, kumpi sinulle tällä hetkellä on tutumpaa,

1. tarve olla valmis, tietää ennalta ja kyetä antamaan vastauksia vai
2. utelias olo, halu oppia ja kehittyä?

Monimutkaistuvassa maailmassa on kuitenkin yhä enemmän tilanteita, joihin ei ole olemassa valmiita vastauksia eikä edes yhtä ainoaa ratkaisua. Yhä useammin ratkaisut ovat tilannesidonnaisia ja tarvitsemme useita aivoja ja yhteistä pallottelua löytääksemme vastauksia.

Tarve olla luotettu

Meillä ihmisillä on sisäänrakennettu tarve olla luottamuksen arvoinen. Haluamme täyttää paikkamme, olla osaavia ja arvostettuja. Kun kohtaamme tilanteita, joissa meiltä odotetaan nopeaa reagointia ja valmiita vastauksia, syntyy paineita täyttää paikka olemalla valmis ja tietämällä ennalta.

Ehkä tärkeää onkin löytää tasapaino tietämisen ja uteliaaksi heittäytymisen välille. Kun ei tiedä, vaan asettuu kuuntelemaan, altistaa ajatuksensa uusille raiteille. Uskaltaako sellaista tehdä?

 Uhka vai mahdollisuus?

Jokaisella meistä on oma tapamme kokea ja katsella maailmaa. Tuo tapa on niin kiinteä osa omaa olemista – vähän kuin hengitys – ettei sitä tule ajatelleeksi. Se, miten koemme ja tulkitsemme ympärillä olevaa, muotoutuu ajan myötä – ja vaikuttaa sitten siihen, miten uudet tilanteet koemme.

Oletko miettinyt, mikä on oma ns. perusasenteesi uusiin tilanteisiin? Avautuuko sinulle aina uusia mahdollisuuksia? Vai onko moni tilanne enemmänkin uhka, jossa on vaarana menettää kasvot, maine tai uskottavuus?

Oletko sinä jo valmis?

Jos uhka-ajattelu tuntuu tutulta, on taustalla ajatus siitä, että osaaminen on todistettava aina uudelleen ja uudelleen. Jokainen tilanne on paikka todistaa pystyvyys – tai paikka epäonnistua. Paljon energiaa kuluu huolehtimiseen ja kasvojen säilyttämiseen. Moni tilanne myös jää väliin, ettei osaamattomuus paljastu.

Jos aina on oltava valmis, elämä on kuin iso testi, jossa voi milloin tahansa epäonnistua. ”Mitä menetän?” on keskeinen mielen perukoilla pyörivä kysymys.

Jospa elämä onkin täynnä mahdollisuuksia

Entä jos kääntäisikin aivot sellaiseen asentoon, että heti ei tarvitsekaan olla valmis, vaan jokainen tilanne tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta ja kehittyä? Silloin jokainen ihminen voi olla sparrauskumppanimme, jonka avulla silmät aukeavat ja ymmärrys kasvaa. Voimme joka hetki oppia, kasvaa ja tulla paremmiksi.

Mielessä pyörivä kysymys ei enää liity pelkoon menettämisestä, vaan muuttuu muotoon ”Mitä opin?” Aina voi päästä voiton puolelle, koska vaihtoehtoina on onnistua tai oppia. Usein molemmat.

Mieti, mitä tällainen jatkuvan kasvun asenne tekee rohkeudelle ja kehittymiselle. Mitä se tekee työpaikan ilmapiirille ja yhteistyölle?

Uteliaisuus on mahtava voimavara, jos sen vaan ottaa käyttöön. Se on meihin kaikkiin sisäänrakennettu ominaisuus, mutta se saattaa esim. työpaikalla painua unohduksiin, jos sitä ei ruokita.

Millainen tilanne on omalla työpaikallasi?

– Saako teillä olla utelias, kysyä, kyseenalaistaa?
– Saako kysymyksillä kääntää muiden aivot eri asentoon?
– Mitä, jos et kysykään ”Mikä tässä on ongelma?” vaan ”Mikä tässä meni jo hyvin?”

Jos sinä kyselet, tekeekö se sinusta huonomman vai onko se pikemminkin merkki omien aivojen käytöstä, halusta kehittyä ja kehittää myös työpaikan tekemistä? – Jokainen meistä voi avartaa muiden ajattelua – siis sparrata muita kehittymään. Jos vain haluaa.

Miltä tuntuisi, jos omalla työpaikalla olisi sellainen asenne ja käytäntö, että kaikki vähän sparraavat toisiaan. Mitä se tekisi teidän ilmapiirille, yhteistyölle ja businekselle?

Mitä itse voit aloittaa? Mitä teet seuraavaksi, jotta esim. kollega saisi vähän enemmän irti itsestään?